Olipahan päivä. Henkisesti ehkä rankka, koska iltapäivällä vietin aikaa hlön kanssa, kenestä postasin viimeeksi ja hän kertoi niin paljon asioita omasta elämästään heijastaen asioita muhun. Kertoi mm. Kuinka omalla ajattelutavalla voi vaikuttaa omaan hyvinvointiin, kuinka ihminen suojautuu muilta kun häneen sattuu ja rakentaa itselleen suojamuureja. Puhuttiin n 5 tuntia. Aika tuntui menevän todella nopeasti. Välillä jouduin keskittymään pitämään itteni kasassa, koska jutut olivat kuin omasta elämästäni. Vertaistukea, sitä tämä päivä oli. Meinasin pillahtaa itkuun kun hän kertoi elämänsä rakkaudetaan ja siitä kuinka he löysivät toisensa. Oli jotenkin niin liikuttava tilanne. Siinä me oltiin molemmat tippalinssissä istumassa juomassa meidän kahveja.
Oli myöskin haikeaa sanoa heippa ja toivottaa onnea hänelle reissullensa. En tiedä milloin seuraavan kerran tavataan. Hän on muuttunut niin paljon. Ihminen, joka oli ennen todella masentunut, hymyili nyt mulle ja kertoi paljon asioita, mitkä on häntä auttanut ja yritti koko ajan ujuttaa tarinoihinsa asioita, mitä hän ajatteli mun käyvän läpi. Onnistuen siinä muuten perkeleen hyvin. En itse edes ole tiedostanut kaikkia asioita. On se ihmismieli niin mielenkiintoinen. Sain paljon uusia näkökulmia ja pohdittavaa.
Mä en voi sanoa sulle muuta, kuin että nauti onnestas. Sä jos kuka oot sen ansainnut. Toivottavasti nähdään vielä joskus.
Nyt mä olen kokenut mitä on vertaistuki ja ymmärrän näin taas enemmän kuinka tärkeätä se on meille kaikille. Me ihmiset haluamme kuulla, ettemme ole yksin ongelmienne kanssa. Kuten tänään mainitsin kahvittelu seuralaiselleni, mä en osaa puhua mun tunteista kun vain muutamalle, mutta mä käsittelen niitä pääasiassa kirjottamalla esim. Tänne ja toivon, että joskus munkin kokemuksista on apua joillekkin. Luulisi sen olevan helpompaa kertoa muutamalle ystävälle, ilman että koko Suomi tietää mikä mua tällä erää vaivaa, mutta se tuntuu niin kauhean vaikealta myöntää ettei kaikki olekkaan sitä miltä näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti