Tiedättekö sen fiiliksen, kuinka teitä tympii se, että joku/jokin pystyy vaikuttamaan teidän fiiliksiinne?
Vaikka ootte kuinka päättänyt, ettei se asia enää vaikuta teihin, mutta silti..
Silti se on ikäänkuin piikkinä lihassa. Se ei lähde pois.
Mulla on nyt tää ongelma. Mä tiedän, etten oo yksinäinen, mutta jostain syystä musta tuntuu siltä, että oisin.
Oon karsinut useamman ihmisen mun elämästä pois kesän aikana. Ihmiset, ketkä ovat vain hyväksikäyttäneet mua ja soittaneet kun ovat tarvinneet jotain.
Mun pitäis ens viikonloppuna muuttaa, mutta mulla ei ole enää juuri ketään kenelle soittaa ja pyytää muuttoapua, koska nää ihmiset, ketkä on yleensä auttanut on karsittu pois. Ne, ketkä olisivat jäljellä, eivät pysty auttamaan muista syistä.
Mulla on myös suunnaton kaipuu mun entiseen elämään, mutta ei exäni takia, vaan siihen millaista se elämä oli
Mihin oli tottunut. Toivon, että tää johtuu vaan siitä, kun oon ensimmäistä kertaa muuttamassa omilleni - yksin. Ehkä se laukaisee jonkinlaisen tunnereaktion, minkä vallassa mä oon viimeiset pari päivää ollut.
Ehkä mä lähden nukkumaan, että herään huomenna pirteänä pakkailemaan again. Eihän mulla oo jäljellä enää kun muutama päivä täällä, kunnes pääsen uuteen kotiin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti