Kukkuluuruu
taas pitkästä aikaa.
Hiljaiseloa
vietetty taas ja en tajua edelleenkään mihi tää aika aina vaan katoaa? Viime
viikolla kävin leffassa, käytiin katsomassa Leijonasydän ja tultii kaverinkaa
siihen lopputulokseen, että kyseistä leffaa markkinoidaan aivan väärin. Yleensä
mä en ees lähe kattoo finskileffoi leffateatteriin, joten tää oli ny frendin
ansiota, että mentiin. Elokuvassa oli menevä juoni, mutta herranjestas.. Miksei
kukaan mainostanut, että leffassa Jasperin penis näkyy? Siis tällaiset asiat
täytyy AINA kertoa ja heti.
Enkä muuten
ollut ryypiskelemässä, koska on hieman kipeä olo. En halua tätä räkätautia
pahemmaksi. Nöynöy. Eli suht rauhallinen viikonloppu. Itse asiassa kävinpä myös
Heurekassa! Harvemmin tulee käytyä siellä. Tällä kertaa mua houkutteli sinne ”hulluus”
näyttely. Pakkohan mun oli myös ammatillisessa mielessä, lähtee katsomaan mitä Heureka
tarjosi tietoa ”hulluudesta” mitä en tietäisi vielä. Käytiin myös katsomassa
tää ”Mars” näyttely, mikä oli myös mielenkiintoinen. Ja tää näyttely oli
myöskin paljon suurempi kuin ”hulluuden” puoli. Molemmat oli itse asiassa niinkin
mielenkiintoisia, että tuli pyörittyä Heurekassa n. 4tuntia. Enpä oo ennen
tutkinut niin tarkkaan kaikkia niitä esityksiä, mutta nyt voin kehua, että
kaikki on syynätty ja tarkkaan!
Valitettavasti
Marsin puolella meni niin pitkään, että menetin muutaman videon Hulluuden
puolelta, koska aika ei enää riittänyt. En myöskään päässyt kokeilemaan
mielenterveyslautapeliä, koska siinä oli koko ajan porukka. Ymmärrettävää
tosin. Eikä ne videot juuri mua haittaa, koska ne oli muiden ihmisten
tarinoita, kuinka he ovat selvinneet diagnoosista huolimatta – tai oppineet
elämään diagnoosin kanssa. Ehdin nähdä muutaman videon ja töissähän näitä näkee
aina välillä.
Tää viikko
menee varmaan taas kouluhommien kanssa, niitä on rästissä jonkin verran. Joten
jospa alan kirjoittamaan tehtäviäni pikkuhiljaa, että saadaan tuota tehtävälistaa
lyhyemmäksi, eiks ni.
Seuraavaan
kertaan siis! J
ps. arvatkaa mitä ostin lauantaina? 8)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti